Kokonainen kalkkuna joulupöytään
Mikä on iso, ruma ja viihtyy amerikkalaisessa kiitospäivän illallispöydässä? No tietenkin kalkkuna. Mutta miksi tuo majesteetillisen kokoinen lintu ei ole löytänyt tietään suomalaiseen joulupöytään? Syytä sopii vain ihmetellä, sillä huolellisesti valmistettuna kokonaisena paistettu kalkkuna on mitä mainiointa juhlakauden ruokaa. Tässä hieman vinkkejä, kuinka kotikokkikin onnistuu suuren linnun valmistuksessa.
Suolaaminen. Kalkkunan maustamisessa pelkkä nopea pintamauste voi jättää lopputuloksen hieman pliisuksi, joten suosittelen linnun suolaamista hyvissä ajoin.
Suolaliemi ajaa asian tietenkin parhaiten, mutta valtavan kokonsa ansiosta liemessä suolaaminen ei suurimassa osassa kotitalouksia tule kysymykseen. Tässä tapauksessa kannattaa siis suolaaminen suorittaa hieromalla suola suoraan nahkaan vuorokautta ennen paistamista. Suola voi myös olla rubissa, jolloin pintaan saa samalla myös muita makuja.
Kalkkuna pitää joulukinkun tavoin ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Linnun sisään kannattaa laittaa yrttejä, voita ja sitrushedelmiä makuja antamaan. Esimerkiksi appelsiini, sitruuna, timjami, rakuuna ja voi ovat mahtavia maun antajia. Hedelmiin kannattaa tökkiä reikiä ennen sisään laittamista, jolloin maku irtoaa parhaiten. Myös juurekset kypsyvät kalkkunan vatsaontelossa kypsiksi paiston aikana, joten lisukekin valmistuu halutessasi kuin itsestään.
Toiset tykkäävät sitoa koivet nätiksi paketiksi ennen uuniin laittoa, mutta itse suosittelen pitämään jalat harallaan. Tämä siitä syystä, että reidet kypsyvät hitaammin kuin rinnat, joten tiiviiksi paketiksi sidottuna reidet kypsyvät vieläkin hitaammin. Tämä taas johtaa siihen, että kalkkunan maukkaat rintafileet ylikypsyvät ja kuivuvat suotta.
Nyt kun linnun pintaan on hierottu mausteet, sisällä on yrttejä, voita sekä hedelmiä ja koivet ovat levällään on aika laittaa koko komeus 150 asteiseen uuniin. Digitaalinen paistilämpömittari on tässäkin tapauksessa mahtava apuväline. Tökkää mittari rinnan paksuimpaan kohtaa ja aseta hälyttämään 70 asteessa. Ajassa tämä tarkoittaa noin kahta tuntia, jonka aikana kalkkunaa kannattaa aika ajoin valella paistiliemellä.
Kun mittari näyttää seitsemääkymmentä on aika ottaa lintu vetäytymään. Kalkkuna on toki nyt valmis nautittavaksi, mutta itse suosittelen vielä tekemään pintaan maukkaan glaseerauksen. Kokeile vaikka makean mausteista sweet & spicy kastiketta tai appelsiini glaseerausta.
Paistiliemi kannattaa ehdottomasti ottaa talteen. Laita liemi, hyvä nokare voita ja puolikkaan sitruunan mehu kattilaan ja kiehauta koko ajan vatkaten. Näin saat supermaukkaan kastikkeen kalkkunalle.
Kokonaisena paistetun kalkkunan sweet & spicy glaseerauksella ohjeen löydät tästä.
Appelsiinilla glaseeratun kokonaisen kalkkunan ohjeen löydät tästä.